Jyväskylä Paviljonki
 

 

 

tulostettava versio


Jyväskylä, 24.1.2012
Vapaa julkaistavaksi



Messuilla on myös Tapperin veljeksistä kertovan dokumentin ensi-ilta

Harri Tapperin uutuusromaani julkistetaan Jyväskylän Kirjamessuilla

Kirjailija Harri Tapperin uutuusromaani ” Loimu ja lumi” (Atena 2012) julkistetaan Jyväskylän Kirjamessuilla sunnuntaina 1. huhtikuuta. Juuri messujen alla 83 vuotta täyttänyt Tapper myös esiintyy Kirjamessujen yleisölle.

Historiallinen romaani ”Loimu ja lumi” kertoo noin miljoona kuolonuhria vaatineesta Napoleonin sotaretkestä Venäjälle vuonna 1812. Romaanissa sodan tapahtumien tarkastelijoina toimivat maaorjat, sotavangit, Napoleonin kirjuri sekä venäläinen sotapäällikkö.

Nykyisin Jyväskylässä asuva Harri Tapper ryhtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi vuonna 1985 jäätyään eläkkeelle luokanopettajan työstään. Hänen esikoisteoksensa ”Kirkonrakentajaveljekset” (WSOY) ilmestyi kuitenkin jo vuonna 1962. Tapper tunnetaan erityisesti oman ja taiteilijaveljiensä varttumista kuvaavista romaaneista. Taiteilijan 80-vuotisjuhlan kunniaksi muistelmaromaanit julkaistiin vuonna 2009 yksissä kansissa nimellä ”Järkäle” (Atena 2009). Harri Tapper on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana kaksi kertaa.

Koko saarijärveläinen Tapperin taiteilijaveljessarja on esillä Jyväskylän Kirjamessuilla, kun veljeksistä kertova dokumentti ”Tämän kosken lapset” saa Jyväskylän Paviljongissa ensi-iltansa. Dokumentin on ohjannut Janne Heinonen.

Jyväskylän Kirjamessut järjestetään 30.3.–1.4. 2012. Kuudensien Kirjamessujen teema on ”Kirja – viisautta ja viihdettä”. Kirjamessut on osa Jyväskylän Paviljongissa järjestettävää koko perheen Elämysviikonloppua. Jyväskylän Kirjamessut 2012, Viini 2012 -tapahtuma ja Ruoka 2012 -messut ovat kolmepäiväiset 30.3.–1.4. Näiden rinnalla järjestetään Vapaa-aika 2012- sekä Tyyli ja Hyvinvointi 2012 -messut lauantaista sunnuntaihin 31.3.–1.4.

Lisätietoja Paviljongin Elämysviikonlopusta:
myyntijohtaja Pekka Nupponen, Jyväskylän Messut Oy, puh. (014) 334 0053, 050 61 180
pekka.nupponen@jklmessut.fi, www.jklpaviljonki.fi/elamys2012

 

 

 

Elämysviikonloppu 2012
     pääsivu
 

Kävijät

Aukioloajat, sisäänpääsy

Näytteilleasettajat

Ohjelma

Valokuvat

Yhteys
 

 Näytteilleasettajat

Näytteilleasettajaksi

Ilmoittautumislomake

Näyttelyalueen kartta

Aikataulut

Esite

Logot

Mediakortti

Yhteys
 

 Media

Tiedotteet

Elämysviikonloppu Facebookissa Seuraa tapahtuman
jatkuvia uutisia
Facebookissa

Yhteistyössä:

Yhteistyössä WSOYYhteistyössä Suomalainen Kirjakauppa

Yhteistyössä Kirjaplabyrintti 

   Yhteistyössä Teos

Yhteistyössä Karisto 

Yhteistyössä Radio Jyväskylä