|
Jyväskylä, 14.6.2010
Vapaa julkaistavaksi
Raskas kalusto suuntaa Jyväskylään
KULJETUS 2011 –NÄYTTELY JÄRJESTETÄÄN TOUKOKUUSSA
Kuljetus 2011 –näyttely järjestetään Jyväskylän Paviljongissa
19.–21.5.2011. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Autotuojat ry (AT) ja
Jyväskylän Messut Oy. Tapahtuman koordinaattorina toimii Autotuojat ry.
Näyttelystä muodostuu kuljetusalan läpileikkaus, jossa on laajasti
esillä sekä kevyttä että raskasta kuljetuskalustoa. Mukana ovat myös
päällirakentajat sekä kuljetusyritysten tarvitsemat palvelut.
Idea Autotuojien toimimisesta järjestäjänä ja koordinaattorina lähti
AT:n raskaan kaluston toimitusjohtajaryhmästä, jonka puheenjohtajana
toimii toimitusjohtaja Raimo Lehtiö.
”Automaahantuojat haluavat tuoda näyttelyn hyvien liikenneyhteyksien
varrelle maantieliikenteen solmukohtaan”, sanoo Lehtiö ja toteaa, että
Jyväskylän Paviljonki tarjoaa loistavat puitteet raskaan kaluston
esittelyyn sekä messujen yhteydessä järjestettävälle seminaarille.
Kuljetus 2011 –seminaari osa SKAL:n juhlavuoden ohjelmaa
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry juhlii ensi vuonna 75-vuotista
taivaltaan kuljetusnäyttelyn yhteydessä Jyväskylässä.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään päättäjille ja alan ammattilaisille
tarkoitettu seminaari, joka viestii maanteiden tavaraliikenteen
merkityksestä Suomelle. Seminaarin ohjelma julkistetaan myöhemmin.
Teknologiateollisuus ry:n Perävaunut ja päällirakenteet –
toimialaryhmän valmistajat mukaan Jyväskylän näyttelyyn
Teknologiateollisuus ry:n Perävaunut ja päällirakenteet –toimialaryhmään
kuuluu jäsenenä 28 valmistajayritystä ja sillä on hyvin kattava edustus
suomalaisesta kuorma-autojen päällirakenteita ja kuorma-autojen
perävaunuja valmistavasta teollisuudesta.
Toimialaryhmän yritykset uskovat, että toukokuu 2011 on hyvä ajankohta
kuljetusnäyttelylle ja Jyväskylä mainio paikka keskeisen sijaintinsa
ansiosta. Lisäksi Jyväskylä on messupaikkakuntana hyvin tunnettu.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Pekka Puputti, Autotuojat ry, puh. 0500 101 200
toimitusjohtaja Leo Potkonen, Jyväskylän Messut Oy, puh. 0500 499 964
|